Simon Scott PDF Tulosta Sähköposti

Simon Scott (Veikko Salonen)



Hieman laiskanlainen, ei utelias mutta aina tiedonhaluinen "toimittajamme", on  jälleen tavoittanut yhden karkulaisistamme.
Muutaman mutkan kautta kirjoittajamme tavoitti Veikko Salosen alias Simon Scottin.


Simon Perjantaina
Keväällä –70, Ralen jouduttua Porin Prikaatiin Säkylään, oli Clauden rooliin keksitty Merikarvialainen, 8-lapsisen perheen veijari, Veikko Salonen. Hänen voitettuaan Suomen Supertähtikilpailun 1970, Jyrki Hämäläinen paiskasi Veikkoa nimellä Simon Scott ja Simonina häntä sittemmin tituleerattiin myös Popteatterin keskuudessa. Kun kyselin myöhemmin Popteatterilaisilta, mitähän mahtaa kuulua Salosen Veikolle, niin käsi päässä ihmeteltiin, että kukas olikaan Veikko Salonen?



Simonin ensimmäisellä Singlellä oli ”Vain ulkopuolelle jään” ja kakkospuolella ”Kuunnelkaa uutta sanomaa” ( Parlophone 006 34124, 1970) . Kaikkiaan Simon teki Suomessa Yhden LP:n ja neljä singleä.
Tukka putkella Simon paineli näytösten jälkeen keikalle milloin minnekin, töitä ja keikkaa riitti aina 1973 saakka, jolloin Simon nosti kytkintä ja häipyi Ruotsiin monen muun Suomalaisen tapaan. Kuitenkin ennen sitä Simon esiintyi Tampereen Popteatterin musikaalissa Salvationin hurmossaarnaaja Perjantaina. Tämä ei kuitenkaan ollut se syy miksi Simon Ruotsiin muutti, vaan sinne mentiin uusia alueita valtaamaan. 


Kuva kaapattu Ylen Dokkarista


Ruotsin Suomalaisessa (nro 32  8.8.2002) haastateltu Simon kertoo artikkelissa ”Simon Scott on superjätkä ja keikkaa riittää”, vaiheistaan Suomessa ja Ruotsissa. 


Haastattelussa ollut kuvat






Tukholmaan muuttanut Simon paiski päivät hommia rakennuksilla ja kiersi illat keikoilla Antero Kivilän orkesterin kanssa. Ruotsissa hän teki yhteistyötä Jorma Käkelän kanssa ja oli mukana Käkelän tuottamilla ”Suomalaista musaa Ruotsista” (SUOMURU) -75 ja –76  sekä Musalistan 4 ja 5 ääniteillä. Keväällä 2002 markkinoille tuli oma pitkäsoittoäänite "Tule luokseni mun". Haastattelun aikoihin haaveissa oli vielä tangojen ja valssien purkittaminen koska keikkaohjelmistossa niitä oli ”heinähäkillinen”.
Tällä hetkellä Simon asuu Västeråsissa ja intoa ja ääntä piisaisi vaikka keikoille lähteä jos terveydentila sen sallisi.



Kuitenkin pojasta polvi paranee. Simonin poika jatkaa perinnettä, tekee musiikkia, soittaa ja laulaa ja kiertää oman orkesterinsa kanssa keikoilla.


Kaikille Popteatterilaisille ja kavereille Saimon lähettelee lämpimiä terveisiä.

 
Etusivu henkilöt Simon Scott