Produktiot
Salvation PDF Tulosta Sähköposti

 

 

Salvationin käsikirjoitus ja sävellystyö oli Peter Linkin ja C.C. Courtneyn yhteistyötä. Popteatterin Salvationin ensi-ilta oli 25. toukokuuta 1970 Helsingin Juhlaviikoilla Helsingin Kaupunginteatterissa ja se oli eurooppalainen kantaesitys.

Salvationia mainostettiin uutena rockmusikaalina, joka jatkaa maailmaa valloittaneen hippimusikaalin HAIRin perinnettä. Musikaali koostuu sarjasta synnintunnustuksia, jotka liittyvät uskontoon, kirkkoon, seksiin, sotaan väkivaltaan ja rakkauteen.

”Ensin kai ilon saimme tänne maailmaan
millainen pölkkypää sen synniksi muuttikaan?
Se käsite mielen hämmentää
ja piinaa meitä niin
kun luonnollista asiaa
häpeämään se saa.
Joku kohta sanoo: kun puhuu noin
niin helvetissä palaa saa!
Sille kuitenkin vain sanoisin:
tunnusta totuus, se vapauttaa
myönnä, tunnusta totuus, se vapauttaa!”
(Esko Elstelän suomennos)

Musikaalin kahdeksaa roolia näyttelivät:
Raija Alenius,  Ranee,
Pekka Pajula, Farley,
Aila Heikkilä, Betty Lou,
Pirkko Saanakorpi, Dierde,
Juha Räsänen, Marc,
Hannele Virta, Boo,
Jukka Siikavire, Leroy ja
Simon Scott - Maanantai

 



Muusikot:
Kapellimestari Risto Hiltunen (kosketinsoittimet)
Matthews-yhtye (Seppo Kalaoja kitara, Markku Lindfors basso ja Kaj Martin lyömäsoittimet)
Seppo Korjus (alttosaksofoni, sopraanosaksofoni, huilu ja trumpetti)
Risto Tanner (tenorisaksofoni)

Salvation sai Helsingin Juhlaviikkojen kriitikoilta hieman ristiriitaisen vastaanoton, mutta kriitikot olivat yksimielisiä musiikillisista ansioista. Myös musikaalin visuaalisuutta, rakenteiden selkeyttä ja puhtautta ja valojen kekseliästä käyttöä kiitettiin.
Musikaali esitetttiin Juhlaviikoilla seitsemän kertaa ja yleisöä se saavutti noin 3000 katsojaa.

Helsingin Juhlaviikkojen jälkeen Salvation siirtyi Tampereen Teatterikesän ohjelmistoon jossa ensimmäinen esitys oli 20.8.1970.
Salvationin esityspaikka oli Sampolan sali. Esityksiä siellä oli kymmenen. Uutuusmusikaali kiinnosti 2093 katsojaa ja 911 vapaalippulaista.

 

 

Popteatterin HAIR ja Salvation keräsivät vuoden 1970 Teatterikesässä yhteensä 5097 katsojaa.

Teatterikesän esitysten jälkeen Salvation siirtyi toisena vierailijana Tampereen Teatterin ohjelmistoon, HAIRiahan oli esitetty siellä melkein vuosi. Syksyn mittaan saattoi ohjelmistossa olla samana päivänä molemmat musikaalit.

 
Hair PDF Tulosta Sähköposti

"HAIR-pommi" räjähti tamperelaisella näyttämöllä elokuussa 1969 raivoisan suosion saaneiden Broadwayn, Lontoon, Pariisin, Tukholman ensi-iltojen jälkeen. Uusi musikaali on harvoin ollut niin paljon odotettu ja niin hyvin vastaanotettu.

HAIR on uskomatonta innostusta! Suunnaton määrä nuoruutta ja vitaalisuutta.

HAIR on täydellinen kokonaisuus dramaattisia tilanteita

HAIRIN hilpeän pintakuoren alla ja sen mieleenpainuvien sävelmien takana on koko joukko tärkeää ja merkittävää sosiaalista sanomaa. Kuivaa purevaa huumoria. Se hyökkää sotakoneistoa vastaan ja riepottelee politiikkaa, seksiä ja uskontoa. Se ennustaa nuorten vallankumousta, kuvailee sukupolvien välisiä ristiriitoja.

HAIR innostaa, kiihottaa. ärsyttää - se ei unohdu.

HAIR ei ala, se on olemassa. HAIR ei lopu, se on jatkuva happening. HAIR on tänään, HAIR tulee olemaan huomenna.

(HAIRin käsiohjelman hehkutusta)

Matti Rosvall kirjoittaa HAIRin käsiohjelmassa  MUSICALIN PERINTÖPRINSSI mm. seuraavaa:

”Hairin takana on paljon aineksia; musikalin vuosikymmeniä vanha perinne, joka tällä hetkellä on selvästi hämmennyksen tilassa; siellä on myös popmusiikin perinne, sen musiikin, jota kuullaan päivittäin ja jota luodaan päivittäin yksilöissä sekä suurissa levy-yhtiöiden rytmitehtaissa.

Hairin takana on myös musikalin perinne, sillä tämä musikali poistaa teatterin muotoihin kahliutuneita ennakkoluuloja olemalla vapaa, tapahtuma, ei suinkaan saarna. Hair on johdonmukainen jatko kaikkien näiden perinneketjujen päähän.

Amerikkalainen musiikkinäytelmä, musikali, tekee hidasta, melodramaattista kuolemaa. Se ei ota riskejä, se ei etsi uutta vaan uskoo yhä, että musikalin synnynkauden rytmit voivat palvella tätä vuosikymmentä siinä kuin edellisiä. Hairin amerikkalaisuutta ei saa hetkeksikään unohtaa. Musikaalista on kasvanut vaikutusvaltaisin teatterimuoto, mutta tämän muodon voimana toiminut musiikki on laskenut mehut itsestään ajat sitten. Se on turtunut, vaipunut keskiluokkaisuuteensa ja itsetyytyväisyyteen, jota on hyvin vaikea käsittää.
Maailman musiikin rytmi on muuttunut täydellisesti ja ratkaisevasti. Kaksikymmenluvun riemukas hälinä, kolmikymmenluvun sulava siloiteltu hienostuneisuus tai Rodgersin ja Hammersteinin hempeä makeus eivät enää puhuttele samalla tavalla kuin syntymänsä aikoihin. Tilalle on tullut rockin valta. Rock Macine, jonka putkesta Hair on pulpahtanut popmusiikin teatteritietouteen. Popmusiikista, josta käytetään nykyisin yhä yleistyvämmin nimitystä rock, on tullut poliittinen vaikuttaja, massavaikuttaja. Siksi sen on ollut pakko tulla teatterinkin ulottuville. Ja Hairin syntymämaassa tuskin mistään puhutaan niin paljon kuin rockin teatterinomaisuudesta…”    

Mutta ennekuin tässä oltiin tapahtui paljon asioita joista Reijo Paukku kertoo kirjassaan Hippimusikaali HAIR ja Popteatterin tarina.

”Jännityksellä odotettu tieto esitysoikeuksien myöntämisestä tuli 25. helmikuuta, ja Esko Elstelä, joka oli taitava musikaalien suomentaja, sai tutkittavakseen HAIRin käsikirjoituksen ja pianopartituurin.

Huhtikuun loppupuolella järjestettiin tilaisuuksia, joissa etsittiin uusia kykyjä rockmusikaalin rooleihin. Muusikko Raimo Rantanen testasi musikaalisuutta laulattamalla kokelaita ja tuleva ohjaaja-koreografi katsasti liikunnallisia taitoja.

Pyrkimyksenä oli käyttää Popteatterin aikaisemman ryhmän jäseniä, mutta kaikkien rahkeet eivät riittäneet vaativiin laulurooleihin. Tieto musikaalin tulosta oli levinnyt, eikä innokkaista pyrkijöistä ollut pulaa.

Orkesterin nuotit saatiin New Yorkista toukokuun alussa. Myöskin musikaali lauluineen oli saanut suomenkielisen asun. Tampere vahvisti asemiaan johtavana teatterikaupunkina ja perusti uuden teatterifestivaalin, Tampereen Teatterikesän, jota vietettiin ensimmäisen kerran juuri elokuussa 1969.

Myöskin Popteatteri ja HAIR-musikaalin ensi-ilta haluttiin mukaan harrastajatahon edustajana. Aluksi sovittiin seitsemästä esityksestä Teatterikesän viiden ohjelmapäivän aikana, mutta pääsyliput myytiin loppuun ennen ensi-iltaa.  Esityksiä lisättiin kuudella, joten niitä oli Teatterikesän yhteydessä kolmetoista.

Tunnettu ja arvostettu kriitikko Olavi Veistäjä oli käyttänyt suhteitaan opetusministeriöön ja toukokuun alussa tulikin tieto, että Popteatterille oli myönnetty 5000 markan apuraha HAIRin tuotantoa varten. Apuraha jäikin ainoaksi, jonka opetusministeriö myönsi Popteatterille sen viiden toimintavuoden aikana.”

Ensi-ilta Hair-musikaalilla oli Tampereen teatterikesässä Sampolassa 15.8.1969

Popteatterin HAIRista julkaistiin yleensä myönteisiä arvioita päivälehdissä ympäri maata. Jopa Helsingin Sanomien pilapiirtäjä Kari Suomalainenkin innostui asiasta. Pilakuvassa boheemi pitkätukkainen hahmo sanoo: ”Se kai on nyt sitä kulttuuritaistelua että kun Popteatteri ensin esittää ’Hiukset’ niin ooppera ottaa heti ohjelmistoonsa Sevillan parturin.” Nuorison ykköslehti Suosikki julkaisi oikein HAIR-numeron, jossa lukijoita hemmoteltiin keskiaukeaman lakanan kokoisella HAIR-julisteella, jollaisen voi vieläkin nähdä juppihippien seinällä.
(Lähde Reijo Paukun Hippimusikaali HAIR ja Popteatterin tarina)

Jatkoa Reijo Paukku muistelee kirjassaan Hippimusikaali HAIR ja Popteatterin tarina seuraavasti:

”Teatterikesän kolmetoista esitystä olivat nopeasti ohi, ja juuri kun olimme päässeet asian ytimeen, loppuivat näytökset, liian nopeasti. Kysyntää riitti, mutta Popteatterilla ei ollut omaa näyttämöä, jossa olisimme voineet jatkaa esityksiä.

Tampereen Teatterin talousjohtaja Simo Tavaste, joka toimi myös Tampereen Teatterikesän toiminnanjohtajana, oli hyvä tuttavani ja hänen kanssaan ratkaisimme asian: Popteatterin HAIR liitettäisiin vierailijana Tampereen Teatterin ohjelmistoon. Luonnollisesti Tampereen Teatterin johtaja, nykyinen teatterineuvos Rauli Lehtonen, siunasi asian. Sopimus laadittiin ja allekirjoitettiin 22. elokuuta 1969. Popteatteri oli löytänyt pitkäksi aikaa kodin ammattiteatterin suojista. Tällainen yhteistyö oli uutta Tampereen teatterihistoriassa.

Suomen Kansallisteatteri ja Helsingin Kaupunginteatteri kutsuivat HAIRin vierailulle Helsinkiin, mutta ensin täytyi neuvotella pääkaupungin Ruotsalaisen Teatterin kanssa vierailusta, koska siellä oli valmistumassa HÅR-musikaalin ensi-ilta saman vuoden lokakuuksi. Yksimielisyyteen päästiin ja Helsingin kaupunginteatterin vierailupäiväksi sovittiin 14. syyskuuta, näytöksiä olisi kaksi ja Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä esiinnyttäisiin 7.-9. lokakuuta. Syksy näytti siis lupaavalta.

Tampereen Teatterikesä oli saatu päätökseen, ja tuloksiin oltiin tyytyväisiä. Yli 30 000 katsojaa todisti, että ihmiset olivat kiinnostuneita kulttuurista ja teatterista. Apulaiskaupunginjohtaja Pentti Halosen mielestä ensimmäinen Teatterikesä tuotti kaupungin johdolle mieluisan yllätyksen. Toiminnanjohtaja Simo Tavastekin oli tyytyväinen, koska odotukset Tampereen ensimmäisen Teatterikesän suhteen olivat täyttyneet, ylittyneetkin. Uudet suunnitelmat mielessä ryhdyttiin suunnittelemaan jatkoa hyvin alkaneelle festivaalille.”

ESITYKSIÄ JA VIERAILUNÄYTÖKSIÄ

Ensimmäistä vierailunäytöstä Rolle muistelee kirjassaan  Hippimusikaali HAIR ja Popteatterin tarina seuraavasti:

”Ensimmäinen vierailunäytäntö oli Helsingin Kaupunginteatterissa sunnuntaina 14. syyskuuta. Näytöksiä oli kaksi. Pientä säpinää aiheutti samana päivänä saatu tieto, jonka mukaan Urho Kekkonen puolisoineen saapuisi katsomaan esitystämme.

HAIRin käsikirjoituksen mukaan Claude istuu näyttämön keskellä lootusasennossa yleisön tullessa saliin. Niin tapahtui nytkin, mutta näytös alkoi presidentin vierailun vuoksi 15 minuuttia myöhässä. Niinpä Claudemme Rale joutui istumaan hievahtamatta näyttämöllä jalat ristissä puoli tuntia. Kun esitys alkoi, hänen piti nousta ylös, mutta hänen jalkansa olivat niin puutuneet, että muut pojat joutuivat nostamaan sankarin pystyyn.”

Seuraava vierailunäytös tehtiin Turun Kaupunginteatteriin siellä HAIR nähtiin kahdesti.
Turun Sanomien yleisönosastossa oli myös tuohtuneiden kaupunkilaisten tuntemuksia. Tässä esimerkki ääripäästä:
”Mitähän Turun Kaupunginteatterin johto mahtoi ajatella antaessaan niiden Tampereen pornoteatterilaisten vierailla täällä sunnuntaina. Kyllä sitä pornoa nähdään jo tarpeeksi elokuvissa, lehdissä ja televisiossakin. Teatteri sentään saisi pysyä koskemattomana kulttuurin tyyssijana, eikä päästää näyttämölleen mitä tahansa roskaväkeä. Itse en tietenkään mennyt katsomaan tätä HAIRia enkä antanut lastenikaan mennä, mutta olen kyllä lukenut asiasta niin paljon, että tiedän, mistä puhun. Pitäisi turkulaisten ymmärtää kohtuuden rajat, vaikka tamperelaiset eivät sitä tekisikään. Peruuttakaa nyt ihmeessä ainakin se seuraava vierailu. Nimimerkki Tyrmistynyt”

2. lokakuuta, Vaasan Ruotsalainen Teatteri, jossa oli kaksi esitystä, yhteensä 800 katsojaa.
5. lokakuuta vierailu uudelleen Turun Kaupunginteatteriin, jossa HAIRilla oli kaksi näytöstä.  Maanantaina 6. lokakuuta HAIRin musiikin harjoitukset studio-orkesterin kanssa Helsingissä. Orkesterissa soittivat:
Raimo Rantanen, kapellimestari ja piano,
Risto Hiltunen, urut,
Esko Vuorinen, lyömäsoittimet,
Matti Oiling, rummut,
Matti Bergström, sähköbasso,
Eero Lupari, sähkökitara,
Kaj Backlund, trumpetti,
Leif Källman, trumpetti,
Seppo Peltola, pasuuna ja
Paroni Paakkunainen, baritonisaksofoni, huilu ja piccolo

Varsinainen äänitys tapahtui seuraavana päivänä Scandian studiossa, Kulttuuritalon kellarissa Jouko Aheran johdolla.
Samalla Helsingissä  oli kolme esitystä Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä.

Seuraava vierailu 6. marraskuuta tehtiin Keravan nuorisovankilaan. Esitys oli vangeille ilmainen, sen olivat järjestäneet Viihde-66, Matthews-yhtye ja Popteatteri. Esityspaikkana oli vankilan kirkko, katsojat, istuivat lattialle, etummaiset noin metrin päässä esiintyjistä.

Suosikin toimittaja ja valokuvaaja olivat seuraamassa esitystä, ja vierailusta kerrottiin seuraavassa numerossa otsikolla:
”Alastomat HAIR-tytöt Keravan nuorisovankilassa – mutta oliko se oikein?”
”HAIR otettiin varauksettomasti vastaan, ja useita kertoja kesken tilaisuuden puhkesivat vangit myrskyisiin suosionosoituksiin. Ohjelman loppuosassa hakivat HAIR-tytöt vankijoukon mukaansa lavalle tanssimaan. Vankien edustaja ojensi esiintyjille kukkia ja sai Pirkko Saanakorvelta pusun poskelleen – mikä sai aikaan valtaisan vihellyskonsertin. Popteatterilaiset lahjoittivat vangeille HAIR-esityksen lisäksi sata askia tupakkaa, sata pussia makeisia sekä vankilan valokuvauskerholle tarvittavaa välineistöä… Saamansa myönteisen kokemuksen perusteella on Matthews-yhtye päättänyt haastaa kaikki maan pop-yhtyeet, teatterit, solistit ja ohjelmatoimistot vierailukampanjaan Suomen vankiloissa. Haaste astuu voimaan heti…” Ei ole tiedossa, vastattiinko haasteeseen.

Marraskuun 9 päivänä  yliopistokaupunki Jyväskylä, jossa suuren ryntäyksen takia piti järjestää kahden sijaan kolme näytöstä. Se oli eräänlainen ennätys, joka ei toistunut.
Jyväskylässä oli mukana TV2:n kuvausryhmä, joka taltioi näytöksen. Valitettavasti Tohlopissa ei katsottu HAIRin ainoalla taltioinnilla olevan mitään teatterihistoriallista arvoa ja se tuhottiin.

Vierailu Lahdessa teatterin tiloissa, kaupungin ammattikoululla 16. marraskuuta. Näytöksiä oli kaksi.
Turun Kaupunginteatterissa kolmannen kerran 23. marraskuuta. Sielläkin oli kaksi esitystä.
Kouvolassa  28. marraskuuta. Siellä oli kaksi esitystä, ja Kuusankoskella 30. marraskuuta oli vielä yksi näytös.

HAIR-musikaalia esitettiin syyskuusta 1969 vuoden loppuun mennessä 59 kertaa, joista 36 Tampereen Teatterissa ja 23 vierailunäytöksiä muilla paikkakunnilla. Kun tähän lisätään vielä Teatterikesän 13 näytöstä, saadaan koko vuoden 1969 summaksi 72 esitystä.

”Hair-musikaalin esitysoikeuksia valvovan amerikkalaisen tuotantoyhtiön edustaja Ken Mayers vieraili Tampereella katsomassa HAIRiamme. Hän oli kiertänyt ympäri Eurooppaa tutustumassa eri maissa esitettyihin tulkintoihin. Tämä todellinen HAIRin asiantuntija totesi kohteliaasti, että hän ei olisi koskaan osannut arvata, että kaukaisesta, kylmästä Suomesta löytyisi näin tuore, elävä ja ehjä ja todellinen nuorekas nuorten HAIR. Oli ehkä vaikeata asettaa eri toteutuksia paremmuusjärjestykseen, mutta Mayersin mielestä Pariisin HAIR oli ehdoton ykkönen Euroopassa, mutta heti hopealle pääsi hänen listallaan tamperelainen versio ja pronssille Lontoo.”
(Lähde Reijo Paukun Hippimusikaali HAIR ja Popteatterin tarina)

VUOSI 1970

Tampereen Teatterin 14 esityksen lisäksi vierailut Turussa, Kuopiossa ja Helsingissä.
Kuopion vierailukutsun olivat esittäneet ortodoksisen pappisseminaarin pojat, ja he hoitivat myös kaikki käytännön järjestelyt.
Tammikuulla Tampereen Popteatteri sai vierailukutsun Kansallisteatterin suurelle näyttämölle ja tästä oltiin syystäkin ylpeitä, sillä oli suuri kunnia päästä esiintymään kansalliselle päänäyttämölle.

HAIRin suomentaja Esko Elstelä tuli ensimmäisen kerran kuulemaan, miltä hänen käännöstyönsä kuulosti lavalla. Kansallisteatterin esitykset näki 2748 katsojaa.

Tammikuun saldo oli 23 esitystä.

Helmikuussa 1970 HAIRia esitettiin 20 kertaa. Näistä oli 14 Tampereen Teatterin näyttämöllä. Vierailunäytöksiä tehtiin Kuusankoskelle, Turkuun ja Poriin, jokaisessa oli kaksi esitystä. Sadan esityksen raja saavutettiin 9. helmikuuta.
12. helmikuuta itse Danny seurueineen seurasi HAIRia ja esityksen jälkeen vieraili  Aquarius-klubilla Tämä toi lisää julkisuutta suositulle ja hyvin menestyvälle Aquarius-klubille.

Kevätkaudella Popteatterin HAIRin esitykset jatkuivat Tampereella tasaiseen tahtiin. Tampereen Teatterissa oli maaliskuussa 12 esitystä ja Kankaanpäässä 2 vierailunäytöstä. Huhtikuussa oli 19 esitystä ja toukokuussa 18, kaikki Tampereen Teatterissa.

Keväällä HAIRin pääosan esittäjä Rauli Koivisto joutui lähtemään armeijaan. Jäähyväisnäytöstä Rolle muistelee kirjassaan  Hippimusikaali HAIR ja Popteatterin tarina seuraavasti:

”Popteatterin Clauden esittäjälle Rale Koivistolle kävi samoin kuin käsikirjoituksen Claudelle: hänkin joutui armeijaan. Rale oli ollut esityksen sielu, ja hänen asenteensa ja osaamisensa olivat toimineet esimerkkeinä muille. Ralen jäähyväisnäytös toukokuun lopussa oli ikimuistoinen: esiintyjät itkivät ja osa katsojista itki, kun Clauden jäähyväiskohtauksessa jokainen näyttelijä kävi vuorotellen leikkaamassa isoilla saksilla oikean suortuvan Ralen hiuksista. Claude luopui hiuskruunustaan ja joutui Vietnamiin. Rale joutui onneksi vain Porin Prikaatiin Säkylään!”

Ralen tilalle keksittiin Veikko Salonen, joka käytti taiteilijanimeä Simon Scott. Hän oli kaunisääninen, yhden singlen levyttänyt kaveri, joka näytteli myöhemmin myös Salvation-musikaalissa.




HAIR KESÄKIERTUEELLA

Talven jälkeen takana oli jo 168 HAIRin esitystä ja Salvationin seitsemän esitystä. Tarkoitus oli, että kesäkukaudet lepäitäisiin, mutta toisin kävi:
”Joku kuitenkin ehdotti, että tekisimme HAIRin kanssa pienen ylimääräisen kesäkiertueen ja sitten lähtisimme joukolla jonnekin etelään lepäilemään. Kaikki innostuivat asiasta, ja järjestelyjen jälkeen teimme ”pienen kesäkiertueen” seitsemälletoista paikkakunnalle ympäri Suomen.

HAIRia esitettiin ainakin seuraavilla paikkakunnilla:

Helsinki, Työväenopisto 1-7.6
Turku, Konserttisali 8.6
Pori, Kaupunginteatteri 9.6
Lapua, Nuorisoseurantalo 11.6
Vaasa, Suomalainen Teatteri 12.6
Oulu, Työväenopisto 13.6
Kemi, Urheiluhalli 14.6
Kuopio, Yhteisteatteri 16.6
Joensuu, Urheilutalo 17.6
Savonlinna, Olavinlinna 22.6
Lahti, Konserttisali 23-24.6
Sysmä, Urheilutalo 25.6
Mikkeli, Suur-Savon ammattikoulu 26.6
Pieksämäki, Urheilutalo 27.6
Varkaus, Kuoppakankaan yhteiskoulu 28.6
Viitasaari, Urheilutalo 29.6
Jyväskylä, Yliopisto 30.6

 

Kesäkiertueella kertyi esityksiä 36 ja katsojia 15700.
Pienestä kesäkiertueesta oli pullahtanut suuri kesäkiertue, joka ulottui Helsingistä Kemiin ja Vaasasta Joensuuhun. Yhteiselle ulkomaanmatkalle lähtevä joukko puolestaan kutistui. Bulgariaan Mustanmeren rannalle ja Istanbuliin matkustivat ainoastaan Hannele Virta, Risto Hiltunen, Jukka Mattila, Pekka Pajula ja Reijo Paukku.
(Lähde Reijo Paukun Hippimusikaali HAIR ja Popteatterin tarina)


HAIRia jäähallissa

Vuoden 1970 Tampereen Teatterikesässä kokeiltiin ensimmäisen kerran Tampereen jäähallia esiintymispaikkana. Jään päälle ladottiin puulevyjä lattiaksi. Rolle maalaasi niihin koko päivän loisteväreillä psykedeelisiä kuvioita. Värit eivät kuivuneet hyisen jään päällä, joten illalla esiintyjien jalkapohjat loistivat värikkäinä ultraviolettivalossa. Lisäksi puolialastomana oli vilpoisaa puulattialla, jonka alla oli jää. Onneksi kukaan ei vilustunut tai menettänyt ääntään, mikä olisikin ollut kohtalokasta etenkin Salvationin esiintyjille.

HAIR esitettiin  jäähallissa lauantaina 22. elokuuta klo 20.30. Se oli menestysmusikaalin 205. esitys. Yleisöä oli paikalla 2649 maksanutta katsojaa ja 372 vapaalippulaista, siis yhteensä 3004 katsojaa, mikä on HAIRin historian yhden näytöksen yleisöennätys.
(Lähde Reijo Paukun Hippimusikaali HAIR ja Popteatterin tarina)


HAIR KIERTUEELLA RUOTSISSA

Ennen West Side Storyn ensi-iltaa huhtikuussa 1971, järjesti Tampereen Yliopiston Karjalaiset ry kiertueen Ruotsiin. ”Monitoimimies” Martti Hirvonen oli ollut yhteydessä Ruotsin Suomalaisten keskusliittoon ja paikallisiin suomalaisjärjestöihin ja kiertueella vierailtiin seitsemässä kaupungissa. Matkalla liikuttiin omalla bussilla. Kohteina olivat:
Södertälje
Västerås
Borås (kaksi esitystä)
Norrköping
Karlskoga
Göteborg ja
Tukholma

Kiertueella Pekka Pajula näytteli Clauden roolin.
Useilla paikkakunnilla järjestettiin HAIRin esityksen lisäksi tilaisuuksia ohjelman ja tanssin merkeissä, niissä Apostolit-yhtye soitti tanssimusiikkia. Näissä tilaisuuksissa kävi noin 1500 ihmistä. Suomeen kiertueelta palattiin 15. maaliskuuta.
Katsojia kiertueen kahdeksassa esityksessä kävi 3420 henkeä.

HAIR oli vielä ohjelmistossa kevätkaudella 1971. Ruotsin kiertueen lisäksi vierailuja oli Jyväskylässä, Lappeenrannassa ja Husulassa, loppukeväällä Tampereen Teatterissa. Viimeinen esitys pidettiin Sampolassa HAIRin syntymäpäivänä 15.8, se sattui sopivasti Tampereen Teatterikesän viikolle.

Tampereen kolmas Teatterikesä avattiin 12. elokuuta v. 1971. Popteatterin esiintyjäryhmä osallistui nukkien kanssa avajaispäivän kulkueeseen tuulessa ja rankassa vesisateessa. Mukana oli myös kukkaiskansaa, koska HAIR-musikaalin 250. ja viimeinen esitys oli sunnuntaina 15. elokuuta klo 15.30 tasan kaksi vuotta ensi-illan jälkeen.

Kirjassaan Hippimusikaali HAIR ja Popteatterin tarina Rolle summaa musikaalin menestystä seuraavasti:

”HAIR-musikaalia esitettiin kahden vuoden aikana 250 kertaa noin 130000 katsojalle. Tampereen Teatterin tiloissa esiinnyttiin 132 kertaa 56420 katsojalle. Kesäkiertueen 36 esitystä oli seuraamassa 15700 katsojaa ja Ruotsin kiertueen 8 esitystä keräsi 3420 katsojaa, muutamia suurimpia kohteita mainitakseni.
Popteatterin osuus vuoden 1971 Teatterikesässä jäi noin 1500 katsojaan, eikä siis ollut niin paljon kuin kahtena edellisenä kesänä. Teatterikesän organisaatiossa ja lehdistössä oltiin tyytymättömiä Popteatterin yleisömenestykseen eikä haluttu ymmärtää, että pieni hiuskarvan varassa toimiva harrastajateatteri ei voi olla jatkuvasti ammattiteatterifestivaalin rahasampo.”

 

 
Tinasotilas PDF Tulosta Sähköposti

Pikkuteatterissa tragikoomisen Tinasotilaan ensi-ilta 15. maaliskuuta 1969. Tinasotilaan käsikirjoitus ja ohjaus Reijo Paukku.

Näytelmän tapahtumat ajoittuvat elokuun 21. päivään 1968 kello kuudesta keskiyöhön, jolloin venäläiset panssarit vyöryivät Prahaan.

”Tinasotilaan keskiössä on Cáslavskyn perhe: äiti, isä, mummo ja kaksi poikaa. Perheellä on pienen kerrostalon pihassa kaalimaa, johon pysäköi venäläinen panssarivaunu. Äiti Véra käy raivoissaan taisteluun kaaliensa puolesta, vaikka venäläiset sotilaat yrittävät hyvittää tekonsa. Paikallinen intomieli Jiri yrittää saada perheen pojat Váslavin ja Jirin nousemaan vastarintaan, mutta vastarinta jää pelkäksi uhitteluksi ylivoiman edessä.”
(Lähde Reijo Paukkun kirja Hippimusikaali HAIR ja Tampereen Popteatterin tarina)

Mukana on lauluja, mm sävellys Eeva-Liisa Mannerin runoon Tule sotilas kokoelmasta Jos suru savuaisi.
Esityksessä näyttelivät ainakin Hannele Virta, Kirsti Hietanen, Tero Lampimäki, Seppo Tuominen, Kai Luodes, Lasse Lampimäki. Lauluja säesti kitaralla Pekka Markkula.

 
Laulu tulipunaisesta kukasta PDF Tulosta Sähköposti

Johannes Linnakosken romaaniin perustuva näytelmäsovitus Laulu tulipunaisesta kukasta sai ensi-iltansa 1. joulukuuta 1968 Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä Helsingissä. Esitystä kunnioitti läsnäolollaan Sylvi Kekkonen. Tilaisuus oli samalla katselmus, jossa valittiin Suomen edustaja kansainvälisille harrastajateatterifestivaaleille Monte Carloon 1969. Monacon festivaalia vietettiin elo-syyskuun vaihteessa 1969.
Suomen edustajaksi Monte Carloon valittiin Tampereen Popteatterin Laulu tulipunaisesta kukasta.

Tästä tulikin Tampereen Popteatterin ensimmäinen menestys, sillä esitys valittiin Monte Carlon festivaalin kolmen parhaan esityksen joukkoon. Peräti kolme raadin kuudesta jäsenestä piti Tulipunakukkaa festivaalin parhaana esityksenä.

Ohjaaja Reijo Paukku kertoo näytelmän vaiheista kirjassaan Hippimusikaali Hair ja Popteatterin tarina seuraavaa:

”Käytäväkeskusteluissa kuitenkin pohdittiin, voidaanko Popteatterin kaltainen ’kakaralauma’ lähettää Suomen edustajaksi kansainvälisille festivaaleille ’tuohivirsukulttuuria’ edustavalla näytelmällä. Laulu tulipunaisesta kukasta  tuohivirsukulttuurin Don Juan -tarina, oli kiinnostanut minua pitkään ja toteutin sen tässä versiossa omalla tavallani.
Kesällä 1966 olin mukana pienessä roolissa paikallisen nuorisoseuran esittämässä Linnakosken Laulu tulipunaisesta kukasta -näytelmässä. Se oli niin perinteistä ja luutunutta kesäteatteria, että muiden avustajien kanssa häpesimme esiintyä siinä ja päätimme, että ei koskaan enää.
Tältä pohjalta otin Linnakosken romaanin käteeni ja ryhdyin miettimän, mitä siitä saisi irti. Oli myös arvioitava tamperelaisen ryhmäni taidot ja otettava huomioon, että festivaalin tuomaristo ja yleisö eivät osanneet sanaakaan suomea.
Toisaalta taas Laulu tulipunaisesta kukasta oli heti 1900-luvun alussa käännetty ruotsiksi, tanskaksi, englanniksi, saksaksi, hollanniksi, viroksi, venäjäksi ja ranskaksi. Siitä oli myös tehty useita filmiversioita.
Etsin omaan sovitukseeni kohtauksia, joita ei ollut käytetty aikaisemmissa näytelmäversioissa. Mukaan poimin muun muassa Koskelan Olavin kaupunkimatkan ja vierailun bordellissa. Tukkilaisten koskenlasku tehtiin pantomiimina, ja iltanuotiolla kerrottavan Hukkuneen neidon balladin toteutin kertojalla ja tanssiparilla.
Suomalainen eksotiikka näkyi puvustuksessa. Kankaat lahjoitti itse Armi Ratia Marimekon varastoista, ja puvut suunnitteli Kari Lepistö, joka oli juuri voittanut Eurofashion-kilpailun Lontoossa.
Tarvittiin myös tyyliin sopiva musiikki. Mieleeni oli jäänyt soimaan jo lapsuudesta tuttu Peltoniemen Hintriikan surumarssi, ja otin yhteyttä Kaustisille. Mukaan tulivat Kaustisen Nuoret Pelimannit: Mauno Järvelä, Vesa Toivonen, Timo Valo ja Timo Kangas.
Suunnittelin lavastukseksi pyörien varassa liikkuvan metallitornin, johon näyttelijöitä voitiin sijoittaa useampaan tasoon ja jota voitiin liikutella ympäri näyttämöä. Lisäämällä ja poistamalla siitä elementtejä saatiin sen muoto muuttumaan. Painajaisunessaan, joka oli fantasiaa, Olavi keikkui ylimpänä metallitornissa, jota hänen pettämänsä neitokaiset pyörittivät vinhaa vauhtia ympäri näyttämöä.
Koskelan Olavia näytteli Juha Autio, Moision Kyllikkiä Maria Kataja, Gasellia Kirsti Hietanen, Tummaa tyttöä Hannele Virta, Annansilmää Eeva Grönlund, Elämänlankaa Ulla Evilä ja Metsänneitoa Ulla Koivisto. Muissa rooleissa olivat muun muassa Pauli Rilanto, Hannele Hakanen, Veikko Meskanen, Timo Salonen, Lasse Lampimäki, Kai Luodes, Seppo Tuominen, Ismo Haapanen, Jukka-Pekka Järvinen, Anne Antikainen, Ulla Korkeakoski, Eila Mäenpää, Markku Rantanen, Jorma Boberg ja Reijo Paukku. Tämä kokonaisuus vakuutti arvostelulautakunnan, mutta ei muita kilpailijoita, kuten tulin myöhemmin huomaamaan.”

Vuoden 1969 puolella Tulipunakukan esityksiä jatkettiin Tampereella.
Vierailunäytöksiä mm. Oulussa 23. maaliskuuta, Nurmeksessa 13. huhtikuuta, Kurussa Tampereen lähellä 24. huhtikuuta, Vaasan Kesässä 15. kesäkuuta ja Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla 19. heinäkuuta.
Vaasan Kesässä esitettiin sekä Tulipunakukan että Rakkauden iltapäivän.
Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla Tulipunakukka otettiin lämpimästi vastaan, olivathan näytelmän sävelmät kaustislaista kansanmusiikkia ja muusikot oman kylän poikia. Juhlapaikalla ei ollut vielä nykyisiä rakennuksia, joten näytelmä esitettiin Kalliopaviljongin lavalla ja yleisö istui viereisellä kalliolla kauniissa kesäillassa.

Tulipunakukan viimeinen esitys oli Porvoon Linnakoski-juhlilla lokakuussa 1969. ”Se on se kukka, se tulipunakukka tulipuna tulipuna tulipunakukka…” Koko Monacossa vieraillut ryhmä oli mukana.

 
Kadonnut hopearaha PDF Tulosta Sähköposti


Ernst Langen kirkkonäytelmä Kadonnut hopearaha, jonka ensi-ilta oli 2. marraskuuta 1968 Kalevan kirkossa.

Ohjaaja Tero Lampimäki.
Näytelmän keskeisessä naisroolissa, Hannele Hakanen.
Puhekuoroja kaksi, ensimmäisessä olivat mukana Hannele Virta, Ulla Koivisto, Ulla Korkeakoski ja Eila Mäenpää.
Toisessa kuorossa olivat Lasse Lampimäki, Kai Luodes, Pauli Rilanto ja Ismo Haapanen.
Kadonnut hopearaha valmistettiin tilausnäytelmäksi seurakuntien tilaisuuksiin ja sitä esitettiin useissa kirkoissa.
 
Lisää artikkeleita...
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 2 / 3
Etusivu produktiot